Optimistina oon aina uskonu et kaikki on oikeesti lahjakkaita jossain, se oma juttu pitää vaan ettimällä löytää. Oon pitkään miettiny, että mikä mun lahjakkuus sitten on. Pitkään tanssineena, oletin sen olevan mun suuri intohimo ja asia missä oon oikeesti hyvä. Tanssiminen kuitenkin jäi (olohuonepiruetteja lukuun ottamatta) jo 15-vuotiaana ja kiinnostus siirtyi enemmän ja enemmän valokuvaamiseen. Sitä tykkäsin monta vuotta harrastella ja kehityinkin hyvää tahtia. En kulkenut minnekään ilman kameraa ja olin tyytyväinen lopputuloksiin. Kuten pitkäaikaisen blogihiljaisuuden aikana ootte saattanukin huomata, kamera on nykyään kaulassa ehkä kerran kuukaudessa, jos sitäkään.
Huomasin että tää mun jatkuva innon lopahtaminen harrastuksissa johtuu ainakin osittain siitä, että oon alkanu vertaileen omaa osaamista muiden osaamiseen. Kyllähän se nyt vähän iskee kuvaamisintoon, kun näkee 14-vuotiaiden ottamia kuvia, jotka on ihan huipputasoo. Tässä on vielä se ristiriita, etten oo vuosiin edes haaveillu esimerkiks kuvaajan ammatista, joten en myöskään odota itseltäni mitään ammattikuvaajan tasoon etenemistä.
Motivaation kanssa koulun suhteen on ollut kans vaikka kuinka pitkään ongelmia. Opetuksen taso on meinaa muutaman opettajan poikkeuksella aika surkeeta. Tuntuu, että ainoo paikka missä oikeesti opin on työkeikoilla, joita on onneks osunut mulle nyt enemmän kun aiemmin. Oon nyt yrittänyt löytää ja viime aikoina pienen painostuksen alla löytänytkin edes pientä intoa edetä opinnoissa, koska viimestä vuottahan tässä mennään. Paitsi, että mun tapauksessa taitaa vähän venyä tää "viimenen vuosi".
Mulla on jo vähän liian pitkään ollut perus kesämoodi päällä, eli elelen suht tässä hetkessä enkä murehdi tulevaisuutta, mutta tuleehan sitäkin välillä yön pimeinä tunteina mietittyä. Kaikki aina kyselee mitä aion koulun jälkeen, eikä mulla oo aavistustakaan. Toivottavasti vakituinen työpaikka, vaikka siellä siwan kassalla (en oo ikinä ymmärtäny miks siwan kassa on negatiivisessa mielessä käytetty termi, mä oisin ainakin tällä hetkellä ihan tyytyväinen duuniin ku duuniin). Jatkokoulutukset ei tällä hetkellä houkuttele, pitää kattoo sitten parin vuoden päästä jos silloin innostais.
Yks asia mitä haluan kovasti tehdä vielä nyt kun oon nuori, on matkustella. Oon huomannu, että oon onnellisimmillani matkustaessa ja varsinkin Guaten matkan jälkeen reissukuume vaan nousee ja nousee kun kaverit ympäri maailmaa huutelee, että tuu tänne jo! Ainoa ongelma matkustuksen suhteen on tietenkin raha. Oon aina ollu maailman huonoin säästämään ja se onkin asia mihin varsinkin ens vuonna pitää opetella, koska ainakin kolme reissukohdetta on vakavassa harkinnassa.
Ressiä on siis viime aikoina riittäny koulusta, rahasta ja ainii, salillakin vois käydä tän puolen vuoden tauon jälkeen. Oon tosi huono käsitteleen stressiä, yleensä se työmäärä vaikuttaa niin ylitsepääsemättömältä, etten tee mitään. Nyt viime aikoina oon kuitenkin saanu hyvin töitä tehtyä ja vihdoinkin näkyy valoa tunnelin päässä. Kyllä tästä selvitään, päivä kerrallaan ja liikaa murehtimatta.
