Olipa kerran lukulupauksia

   Ystävänpäivästä sen verran, että ite kun oon teemapäivien sun muiden suuri rakastaja, en voi vaan ymmärtää, että miks kaikkialta kuulu ystävänpäivänä vaan kuinka turha päivä se on. Onhan se totta, että rakkailleen pitäisi osoittaa niiden tärkeys päivittäin, mutta kaikki sen tietää ettei suuri osa ihmisistä niin kuitenkaa tee, joten miksei pyhittää yhtä päivää kokonaan ystävyydelle ja romantiikalle ?

   Koulussa tuli haleja jaeltuja ja halipasseihin kirjoteltua, mutta itse päätin olla diktaattori ja kirjottaa minä olen ihana omaan sydämeeni. En ite tyhmänä ala-asteella valinnu ranskaa, vaan saksan (miksi, oi miksi), joten käännöksessä piti luottaa luokkalaisiin.

   Huomenna pääsen vihdoinki H&M:lle kotiuttaan mun rakkaat kenkäni. Niitten lisäks ei oo enää montaa päivää niin mun ultimaterakkauskengät tulee!

   Tänään päätin että aion lukee tän vuoden aikana kirjoja. Viime vuonna tuli ehkä 5 tai alle luettua. Rakastan kirjoja, varsinkin ku löytyy semmone, jota ei vaan pysty lopettaa. Mulla vaan yleensä into lopahtaa jo alkuvaiheilla, sitten se jää lojumaan johonki. Tän vuoden kaks ehdotonta uusintalukemiskirjoja on ainakin Juokse poika, juokse! ja Poika raidallisessa pyjamassa. Luettelen ton ensimmäisen uusintalistaan, vaikken sitä oo ikinä loppuun ehtiny lukea. Tex Willerit on taas ehdoton must mökillä!

   Nyt jatkan wheezywaiterin kattomista ja pian skinsin vitoskauden neljäs jakso ! Jänskää ja friteerattua banaania päälle :)

Olipa kerran elämäni mies

   Lupaan, lupaan, lupaan, että viimeistään lauantaina tulee kunnon postausta.
   Tossa keittiössä tepastellessani tajusin, että mitä sitten, vaikka koulussa ei meniskään kaikki ihan hyvin. Mitä sitten, vaikka äidin kans on vähän kinaa. Mitä sitten, vaikka aina välillä stressaa aivan liikaa.
   Tärkeintä on se, että juuri nyt mulla on kokista, sipsiä ja tottakai american dippiä ja elämäni mies. Kiitos ja näkemisiin. :)

Olipa kerran major kouluahdistus

   Tästä päivästä enemmän sitten huomenna, nyt ei ehdi kuvia koneelle lisäillä. Mutta asiaan!
   Nyt on jo muutaman päivän ollu aivan järjetön stressi ja ahdistus päällä. Huomasin eilen, että tän viikon ma-ke suunnitelmat on kaikkien kanssa mennyt päällekkäin, joten kalenterin ostoa voisi harkita. Huomasin myös tossa tunti sitten, että jahas se matikankoe onkin jo huomenna ja iski taas hirvee stressi, just kun olin vähä rauhottunu. Aloin tossa laskemaa tehtäviä, mutta veljen lukiofunktiolaskimen käyttö oli semmosta siansaksaa ettei siitä tietenkää mitään tullu. Stressikääryleitä onki tän illan aikana jo ihan liikaa menny.
   Seuraavalla viikolla olis mm. fysiikan koe ja samana päivänä kun pitää palauttaa 10-sivuinen kirjailijakansio (enkä oo ylläripylläri vielä Paasilinnan kirjaa avannukkaa) on tietenkin bilsan koe. Bilsassa oon tällä hetkellä varmaan eniten kujalla, ei sen saksalaisen mongertajan sanoista voi ottaa mitään selvää.
   Kaveriahdistuskin tuli, kun tajusin kuinka mahtavia kavereita mulla on ja kuinka joudun feidaan niitä päivä toisen jälkee kouluhommien (tai päällekkäisten suunnitelmien) takia. Oon aina inhonnu feidaamista yli kaiken, ittee alkaa sen verran vituttaa, kun on koko päivän odottanu tapaavansa jonkun ja sitte tuleekin joku este.
   Onneks muutaman viikon päästä on jo hiihto-talvi-mikä?-loma, joten koulustressin väliin saa pienen levähdystauon. Viidennettätuhannetta kertaa aloin taas epäröimään lukio valintaa, vaikka tiedän ettei mun amikseen kannata mennä, kun ei alastakaan ois mitään havaintoo. Mutta kysymys, joka pyörii mun mielessä päivästä toiseen on, että kuinka ikinä tuun selviään lukioista, jos jo yläaste saa mut tämmöseen stressiin.
   Ehkä ärsyttävintä on, kun tajuan aamuisin, että oon taas nukkunu pommiin, ku ulkona on jo valosaa. Luulin jo päässeeni eroon aamumyöhästymisistä (joita viime syksynä tuli vähän liikaakin), mutta tänä aamuna se taas todistettiin etten ole.
   Nyt on kuitenkin yöunien aika, vaikka taas varmaan pyörin sängyssä vähintään sen tunnin. Huomenissa tai joskus palataan ystävänpäivän merkeissä.