Sairaus nimeltä viha

   Syksyn vaihtuessa talveen meen aina ihan sekasin. En ota selvää itsestäni enkä varsinkaan muista. Turhaa draamaa pomppaa joka suunnalta, mutta onneks sille sentään osaan vaan nauraa. Koulu ei tunnu sujuvan ja hammaslääkäriajan varaaminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa. Blogin päivittämisestä tai kuvaamaan lähdöstä puhumattakaan. Kaikki paitsi kaljan kittaaminen on hirveen vaikeeta.
   Maanantaiaamuyöllä mietin, että mihin tää elämä on menossa. Mitä teen ja miksi teen. Päätin ryhdistäytyä ja nyt perjantaihin mennessä oon ainakin muutaman ihmissuhdesolmun saanu avattua. Toissayönä lähdin kuvaamaankin (vaikkei siitä oikein mitään tullu).
   Tajusin, että ei voi muuta kuin olla antamatta pimeyden sekoittaa mieltä ja korjata asenne positiivisemmaksi. Hyvillä mielin kohti joulua ja parin viikon päästä Guatemalan lämpöön.

   Asiasta kolmanteen, että kun jotkut sanonnat ärsyttää. Törmäsin tänään ainakin kolmessa blogissa sanontaan "sorvin ääreen".  Onneks siitäkin jotain hyvää seuras, aloin taas kattoon ihmebantua. 

   Tätä päivää ihmebantun lisäksi piristi Asan uus levy, joka odotti mua sängyllä kotiin tullessani. Toimii.